|
Hanke
Hankkeen ensi sijaisena tavoitteena on kehittää alueen matkailua ja muodostaa tiestä Tiehallinnon suositusten mukainen maisema-matkailutie yhtenäisine viitoituksineen. Maisematie-hanke kokoaa yhteen Vanhan Tampereentien matkailutoimijat. Hanke selvittää lisäksi Vanhan Tampereentien historiaa, tuo esille sen monia merkityksiä sekä kohottaa tien tunnettavuutta ja statusta. Hankkeen puitteissa valmistellaan alueelle maisemanhoitosuunnitelma ja toteutetaan tienvarsikasvillisuuden inventointi. Hankkeen etenemisestä, tuloksista ja tapahtumista sekä kohdealueen nähtävyyksistä ja matkailukohteista tiedotetaan hankkeen internetsivuilla www.varkaantie.fi Projektin edetessä alueen kunnissa järjestetään muun muassa yleisötilaisuuksia, ja kaikki asiasta kiinnostuneet voivat osallistua hankkeen toimintaan. Tulokset ja suunnitelmat tien matkailu- ja virkistyskäytöstä kootaan painettuun maisema-matkailutiesuunnitelmaan. Hanke käynnistyi maaliskuun alussa ja kestää vuoden 2007 loppuun. Se on saanut osarahoitusta Varsinais-Suomen liiton maakunnan kehittämisrahasta sekä Euroopan unionin Leader+ -ohjelmasta. |