Historia

”Jos haluat tietoa eteesi aukeavasta tiestä, kysy vastaantulijoilta”

-Kiinalainen sananlasku-

Turusta Liedon, Auran ja Pöytyän kautta Oripäähän johtava Aurajoen laaksoa myötäilevä tie tunnetaan monilla nimillä. Turussa se on Vanha Tampereentie, Aurassa nimeksi vaihtuu Turuntie ja toisinaan puhutaan Varkaantiestä. Tässä yhteydessä tiestä käytetään uutta nimitystä Aurajoen maisematie.

Uudesta nimityksestään huolimatta tie on yksi Suomen vanhimpia. Aurajoen maisematie ei ole nykyään yhtä tunnettu kuin Hämeen Härkätie ja Kuninkaantie, mutta sen merkitys on vähintään yhtä suuri kuin niiden. Vuosisatojen ajan Aurajoen maisematie on yhdistänyt Varsinais-Suomen Satakuntaan ja tietä pitkin on matkattu Turun linnasta kohti Ulvilan ja Kokemäen kuninkaankartanoita.

Teillä liikkumisen historiaa

”Tie vie sinne ja tie vie tänne ja tie vie kahtahalle” rallatellaan suomalaisessa kansanlaulussa. ”Hiljainen on kylätie, jolla ennen sun laulusi kaikui” tunnelmoivat Metro-Tytöt 1950-luvun tangoklassikossa. Tie näyttelee tärkeää roolia sekä suomalaisessa mielen- että luonnonmaisemassa. Tie on elementti, joka aina johtaa jonnekin, jota pitkin on mahdollista siirtyä paikasta toiseen ja joka yhdistää paikkoja, mutta myös erottaa niitä. Tietä pitkin tullaan jonnekin, sitä pitkin myös lähdetään pois. Teitä pitkin ovat ihmisten mukana liikkuneet myös uudet ajatukset ja innovaatiot.

Maatamme halkoo satojen tuhansien kilometrien pituinen tieverkosto. Teitä on leveistä monikaistaisista moottoriteistä kapeisiin mökkiteihin. Teiden lisäksi on myös muita kulkureittejä kuten polkuja ja vesiväyliä. Ihmisen tarve järjestellä maailmaa ja ympäristöään – sekä materialistisesti että ajatusten tasolla – omien tarpeidensa mukaiseksi, on vaikuttanut teiden syntymiseen ja tekemiseen. Kulkureitit ovat esihistoriallisista ajoista lähtien muotoutuneet ihmisten tarpeiden sekä luonnon asettamien edellytysten ja rajoitusten välisinä kompromisseina. Tiet ovat muotoutuneet sinne, minne se on topografisesti ollut mahdollista ja sinne, minne kulloinkin on syystä tai toisesta haluttu päästä.

Tien syntyhistoriaa on vaikeaa tarkalleen määrittää, mutta usein kulkemistarpeen mukaan muodostunut kulkureitti on vähitellen vakiintunut ja siitä on syntynyt tie. Historian tapahtumat ja muun muassa kylien syntyminen ja seurakuntien perustaminen antavat viitteitä siitä, miksi ja milloin tiettyjen paikkojen välille on syntynyt jonkinlainen tie.

Uskonnon vaikutus teiden syntyyn

Vanhimpana suomalaisena tienä pidetään Vähänkyrön Saarenpään kiviporrasta, joka yhdistää suoperäisen notkelman molemmin puolin sijaitsevat kaksi mäkeä. Tämä ns. Jättiläisen tie on tehty vuoden 600 paikkeilla suurista peräkkäin ladotuista, noin metrin mittaisista kivistä. Tie on todennäköisesti rakennettu yhdistämään painanteen molemmin puolin sijaitsevat hautapaikat. Jo esikristillisenä aikana kulttipaikkojen tärkeys ja vainajien kunnioittaminen loivat tarpeen säännölliselle liikenteelle ja sen myötä vakiintuneelle kulku-uralle.

Keskiajalle tultaessa katolinen kirkko oli vahvasti juurtunut Suomeen ja pystyttänyt linnakkeitaan erityisesti läntiseen Suomeen. Niistä tärkein, Turun tuomiokirkko, vihittiin käyttöön vuonna 1300 ja piispanistuin siirrettiin Koroisista Turkuun. Liedon ja sen seurakunnan ikä lasketaan vuodesta 1331 eteenpäin, vaikka asutusta Liedossa onkin ollut jo kivikaudelta asti. Pöytyän kirkkopitäjä mainitaan asiakirjoissa heti 1300-luvun puolivälin jälkeen. Kirkkopitäjän statuksen saaminen edellytti kohtalaisen vankkaa asutusta ja mitä ilmeisimmin myös vesireitin lisäksi kulku-uraa Aurajokisuun piispankaupunkiin Turkuun. Oripää esiintyy asiakirjoissa 1420-luvulta lähtien, jolloin se oli Turun piispojen nautinta-alueena.

Toinen Turun tuomiokirkon suojeluspyhimyksistä, piispa Henrik, sai legendan mukaan surmansa Köyliöjärven jäällä. Köyliö on ristiretkien jälkeisistä ajoista lähtien ollut merkittävä keskus. Länsirannikolla sijaitsee myös Ulvila, yksi maamme vanhimmista kaupungeista. Se oli tärkeä kauppa- ja satamakaupunki ja siellä sijaitsi myös kuninkaankartanoita. Aurajoen rantoja seuraileva tie on Oripäässä liittynyt Hämeen ja Satakunnan yhdistävään Huovintiehen, joka Satakuntaan päin mentäessä jatkuu Köyliön kautta Ulvilaan ja siitä edelleen Kokemäelle.

Tien historiaa

Tässä tarkasteltavasta tiestä on useita varmoja asiakirjamerkintöjä 1400-luvun alusta, ja ensimmäinen mahdollinen maininta löytyy jo vuodelta 1392. Turusta Satakuntaan johtava tie oli 1500-luvulle tultaessa saavuttanut varsin vakiintuneen aseman, sillä se mainitaan kruunun varsinaisena valtatienä. Tietä käyttivät mm. kuningas Kustaa Vaasa kirjureineen ja Juhana-herttua seurueineen matkustaessaan Turusta Ulvilan ja Kokemäen kuninkaankartanoihin. Tie esiintyy myös Kuningas Kustaa Vaasan suomalaisen sihteerin Jaakko Teitin merkinnöissä tärkeimpänä Satakuntaa ja Varsinais-Suomea yhdistävänä tienä.

Esihistoriallisen ja pitkään vielä uuden ajan ihminenkin matkasi teillä ensin jalan ja myöhemmin ratsain. Tavaroita kuljetettiin kuormajuhdan selässä tai köytettiin eläimen tai ihmisen vetämille purilaille. Talvella käytettiin kesäteistä usein täysin erillään olleita reittejä, ja lumen ja jään turvin voitiin ylittää esimerkiksi vesistöjä ja soita. Aurajoen maisematie noudattelee pitkälti varhaisen talvitien reittiä. Keskiajalta uudelle ajalle siirtynyt tieperintö käsittikin suurimmaksi osaksi ratsuteitä ja talvireittejä. Keskiaikaiset tiet palvelivat hallintoa ja sotilastoimia sekä yhdistivät sisämaan asutuskeskukset rannikon kauppapaikkoihin.

Tätä taustaa vasten onkin ymmärrettävää, että kärryt ja muut hevosten vetämät kulkupelit ilmestyivät Suomen teille pääosin vasta 1600-luvulla teiden kunnon kohentumisen myötä. Yksi syy teiden kohentamiseen olivat uudet ajoneuvot, jotka vaativat leveämpiä ja tasaisempia teitä pysyäkseen ehjinä pitkilläkin taipaleilla.

Teiden kunnossapito ja maisema

Tiestön kirjavasta historiasta ja laadusta huolimatta teiden kuntoon ja turvallisuuteen sekä nykynäkökulmasta katsottuna myös maisemallisuuteen kiinnitettiin huomiota jo varhaisessa vaiheessa. 1300-luvun jälkipuoliskolla voimaan tulleen kuningas Maunu Eerikinpojan maanlain mukaan maantien ja käräjätien leveyden piti olla 10 kyynärää (noin 6 metriä). Suomen maantiet pysyivät kuitenkin maanlain määräyksistä huolimatta 1500-luvulle asti suurimmaksi osaksi ratsupolkuina.

Vuoden 1734 lain mukaan teiden leveyden oli oltava edelleen 10 kyynärää. Lisäksi tienvarsipensaikot määrättiin raivattavaksi kolmen kyynärän leveydeltä (1,8 m) ojien reunoista lukien tai kuuden kyynärän (3,6 m) matkalta ajoradan reunoilta lukien. Maisemanhoidollisiin toimenpiteisiin kiinnitettiin huomiota jo hyvin varhaisessa vaiheessa, joskin syynä olivat pikemminkin käytännölliset kuin esteettiset seikat.

Tien nimen alkuperä

Vanhojen teiden ikää ja alkuperää voidaan tutkia mm. paikannimien avulla. Länsi-Suomesta tunnetaan runsaasti hiidenteitä, jotka useimmiten liittyvät vanhoihin kulttipaikkoihin. Hiisi on alun perin tarkoittanut pyhää kulttipaikkaa, mutta myöhemmin hiidellä on viitattu myös (pahoihin) henkiolentoihin tai vieraisiin ja vihamielisiin heimoihin. Hiidentie nimitykset ovat peräisin pääosin varhaiskeskiajalta (1150 – 1323) tai sitä edeltäneeltä kaudelta. Yksi tällainen viikinkiaikaiseksi (n. 800 – 1050) otaksuttu hiidentie kulki Kokemäenjokilaaksosta Köyliön ja Auran kautta Turun seudulle. Tämän hiidentien on arveltu olevan nyt puheena oleva Aurajoen maisematie.

Aurajoen maisematietä on nimitetty myös Varkaantieksi. Kansantarinoiden mukaan Pöytyän Vauranojalla on ennen Turun linnan rakentamista sijainnut muinaislinna tai -kartano, jonka ohi tämä tie kulki. Tien läheisyydessä, Oripäänkankaalla Aurajoen alkulähteillä, sijaitsee laaja ja metsäinen Varkaanvuori. Pöytyän Pihlavan ja Helttulan talon/kylän maiden yhtymäkohdasta taas tunnetaan vanhana rajapyykkinäkin toiminut iso kivi, Varkaansaari. Oripäässä tiemme yhdistyy toiseen vanhaan tiehen ja jatkaa Huovintienä kulkuaan Köyliön, Ulvilan ja Kokemäen suuntaan. Nykyisessä Kokemäen Risten asumalähiössä on Varkaantie. Kerrotaan, että paikalla on Ruotsin vallan aikana ollut rikollisten teloituspaikka.

Tiemme ei kuitenkaan ole ainut Varkaantien nimellä kulkenut tie, vaan niitä tunnetaan esimerkiksi Vahdolta, Köyliöstä, Kokemäeltä ja Somerniemeltä. Vanhojen kulkureittien varsilla on myös useampia Varkaanvuoria tai -mäkiä. Kenties nämä nimet viittaavat vanhoihin käräjä- tai rangaistuspaikkoihin tai tarinoihin tiellä liikkuneista ja mäkiseen maastoon piiloutuneista rosvoista.

Varkaantie-nimelle tuntuukin löytyvän monia mahdollisia selityksiä. Nimen alkuperä saattaa yksinkertaisesti olla kokemusperäinen, sillä metsäisillä taipaleilla kulkija saattoi hyvinkin helposti joutua varkaiden yllättämäksi. Tarina kertoo kuinka Sipi Klemetinpoika sai vuonna 1675 ikävällä tavalla huomata joutuneensa varkaan uhriksi. Sipi oli ollut Turussa Heikin markkinoilla ja myynyt siellä viisi tynnyriä rukiita, kolme ohria sekä leiviskäkaupalla pellavia, humalia ja voita. Ansaitut rahat olivat piilossa laukussa, jossa ennestään oli kenkäpari ja pullollinen paloviinaa. Paluumatkalla Sipi oli hetkeksi siirtynyt naapurirekeen turisemaan, jättäen omansa ilman isäntää. Sillä aikaa oli Sipin rahalaukku kadonnut reestä, eikä kukaan matkaseuralaisista tiennyt tai ollut tietävinään mitään rahojen kohtalosta.

Tiemme yhtyy Oripäässä Hämeen ja Satakunnan yhdistävään Huovintiehen, joka jatkuu Köyliön kautta Ulvilaan. Köyliö ja Ulvila olivat merkittäviä keskuksia jo keskiajalle tultaessa ja myöhemmin Ulvilassa ja Kokemäellä sijaitsi kuninkaankartanoita. Turusta Ulvilaan pääsi myöhäiskeskiajalla myös toista, länsirannikkoa seuraillutta tietä pitkin. Tämän tien puuttuminen 1500-luvun varsin kattavasta tieluettelosta kuitenkin osoittaa, että Pöytyän kautta kulkevaa tietä pidettiin luettelon laatimisajankohtana tärkeimpänä Varsinais-Suomen ja Satakunnan välisenä tienä. Järjestys ei näytä muuttuneen 1600-luvullakaan, koska Pohjanmaalle menevä posti kuljetettiin 1600-luvun lopulla edelleen Aurajokea myötäilevää tietä pitkin.

Historiallisesta valtaväylästä maisematieksi

Teiden varsilta löytyy monenlaista nähtävää ja koettavaa, museokohteita ja luonnonnähtävyyksiä, historiallisia siltoja ja menneestä ajasta kertovia kartanorakennuksia ja teollisuusmiljöitä, pitkäaikaisesta ihmisen vaikutuksesta kertovia, hyvin hoidettuja viljelymaisemia ja omavaraistalouteen kiinteästi liittyneitä aittoja ja muita talousrakennuksia.

Tarkasteltava tie on muuttunut kinttu- ja kärrypolusta yhdeksi valtakunnan päätieksi ja siitä edelleen uusien valtateiden varjoon jääneeksi paikalliseksi kulkuväyläksi. Tien arvoa halutaan nyt kuitenkin nostaa esille Aurajoen maisematie –hankkeen avulla. Aurajoen maisematie on moottoritien suoraviivaisuuteen ja nopeuteen kyllästyneelle kulkijalle oiva vaihtoehto. Reitin varrella jokilaakso ja kulttuurimaisemat levittäytyvät parhaimmillaan. Tie halkoo Aurajokilaaksoa, joka on valittu yhdeksi Suomen 27 kansallismaisemasta. Määränpään lisäksi myös tie ympäristöineen voi olla elämys ja matkan tarkoitus.

Matkailutie on Tiehallinnon myöntämä status. Matkailutie on omalla, persoonallisella nimellä varustettu, virallisesti merkitty reitti. Maisematiellä ei ole Suomessa vastaavaa statusta ja Aurajoen maisematie onkin pyrkimässä matkailutieksi, vaikka sen nimessä esiintyy maisematie. Maisematie-nimitys korostaa Aurajokilaakson ja viljelyalueen maisemallista arvoa.

Nyt tarkasteltavan tien luonne on vuosisatojen aikana muuttunut virallisesta hallinnollisesta, sotilaallisesta ja kaupallisesta reitistä arkitodellisuuden elämyksiä tarjoavaksi maisematieksi. Kuninkaat ja herttuat eivät enää kulje pitkin puheena olevaa tietä, eikä siellä liioin tarvitse pelätä omaisuutensa menettämistä. Tie on tänä päivänä kuitenkin edelleen koko matkaltaan käytössä olevaa maantietä ja tärkeä kulkuväylä niin maisemallisesti kuin kulttuurisestikin. Alkuperäinen ratsupolku on vuosisatojen aikana muuttunut monin tavoin. Tietä on levennetty, puusillat on korvattu teräksellä ja betonilla, ja tie on koko matkaltaan päällystetty. Monia piirteitä muinaisen ratsupolun luonteesta on kuitenkin edelleen näkyvissä. Tie myötäilee Aurajokilaaksossa maastoa mutkikkaana ja mäkisenä ja linjaus on vanhojen karttojen mukaan pysynyt lähes samana, muutamia kirkonkylien kohdalla tapahtuneita oikaisuja lukuun ottamatta.

Auranmaan kuntien alueella monet yksittäiset rakennuskohteet ja kylä- sekä kirkkomiljööt tien varrella sisältyvät Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Tällä hetkellä tuota luetteloa ollaan päivittämässä ja laajentamassa. Vuonna 2009 ilmestyvässä painoksessa koko Aurajoen maisematien alue on luettelossa yhtenäinen rakennetun kulttuuriympäristön kokonaisuus.